11.7 – 12.7.2013 Illusion, Joensuu

Illusion iskee Ilosaarirockin kynnyksellä, peliteollisuuden ammattilaiset kokoontuvat Joensuuhun; mukana useita pelialan kovia koti- ja ulkomaisia nimiä sekä nousevia tähtiä!

Joensuun Tiedepuiston järjestämä ainutlaatuinen peli-/pelimusiikkiteollisuuden ammattilaistapahtuma Illusion marssittaa tänä vuonna kaupunkiin monipuolisen sikermän kotimaisia ja kansainvälisiä alan huipputekijöitä. Illusionissa lavalle luennoitsijoina nousevat muun muassa edustajat amerikkalaisesta Kabamista ja saksalaisesta Threaksista.
Illusionin start-nappulaa painetaan heinäkuussa Ilosaarirokkiviikolla. Tapahtumassa alan ammattilaiset, niin luennoitsijat kuin osallistujatkin, pureutuvat alan kuumimpiin trendeihin ja tulevaisuuden näkymiin.

Musiikin juhlaa myös Illusionissa

Ilosaarirockin tunnelmissa myös tämän vuoden Illusionissa musiikki on vahvassa roolissa. Muun muassa Threaks avaa tapahtumassa kehittämäänsä innovatiivista action-musiikkipeliään, jossa Beatbuddy-hahmon seikkailujen avulla pelaaja luo ja käsittelee musiikkia.
Kabam on puolestaan länsimaiden johtavia ilmaispelien kehittäjiä, jonka pelejä voi pelata useilla eri alustoilla. Yksi sen suosituimmista peleistä on Kindoms of Camelot. Lisäksi luennoitsijoita on tulossa myös sellaisista kotimaisista yrityksistä kuin Housemarque, Frozenbyte, Secret Exit, Mountain Sheep ja Songhi. Tapahtuman ohjelmaa viimeistellään parhaillaan ja sitä mukaa täydentyy myös esiintyjälista. Mukaan odotetaan edustajia vielä ainakin Supercellistä, Roviolta ja Remedyltä.

Yrittäjien kokemukset arvokasta pääomaa nouseville kyvyille

Pelialalla on vahva kiito ympäri maailmaa ja Suomi on yksi alan keskeisimpiä kuumia mailta maailmalla juuri nyt. Useat suomalaistoimijat ovat keränneet peleilleen jo satoja miljoonia käyttäjiä. Myös tuoreita kykyjä ja yrityksiä syntyy maahan kovaa vauhtia ja tällä saralla Joensuu on yksi vahvoista keskuksista. Seudun peliyrittäjyyttä ja sen kasvua tukee tarjolla oleva monipuolinen alan koulutus. Lisäksi Tiedepuiston pelialan hautomotoiminta on uusille yrittäjänversoille turvallinen alusta rakentaa omaa liiketoimintaa.
Pelialan huippunimet jakavat Illusion -tapahtumassa arvokkaita kokemuksiaan ja vinkkejään uusille toimijoille. Mukana Illusionissa on myös oppilaitosten ja opiskelijoiden minimessut.
Pelialan huipputapahtuma Illusion valtaa Joensuun Tiedepuiston netWork Oasiksen 11.7 – 12.7.2013, jonne tapahtumalle luodaan hulppeat puitteet saunoineen. Seminaariväki jatkaa musiikki-iloittelua Ilosaarirockissa Illusionin jälkeen. Illusionin uusimpia kuulumisia voi seurata facebookissawww.facebook.com/pages/Illusion/326640154080353 sekä Tiedepuiston verkkosivuiltawww.carelian.fi.
Lisätietoja:
Veikko Miettinen, kehityspäällikkö, Joensuun Tiedepuisto Oy
p. 050 502 0383, veikko.miettinen @ carelian.fi
Timo Ruohio, kehityspäällikkö, Joensuun Tiedepuisto Oy
p. 050 597 4330, timo.ruohio @ carelian.fi