Esteetön pelisuunnittelu sekä pelillisten rakenteiden rooli veivät pelialan opinnäytekilpailun voittoon

Vuoden 2015 pelialan opinnäytekilpailun voittajiksi selvisivät Otso Hannula Aalto-yliopistosta ja Minttu Meriläinen Kajaanin ammattikorkeakoulusta.
– Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätysmäärä lopputöitä, ja töiden taso oli kauttaaltaan korkea. Tutkielmat edustivat huomattavan monia tieteenaloja tietojenkäsittelystä hoitotieteeseen ja markkinoinnista historiatieteeseen. Voittajatöissä arvostimme eritoten tietoista pyrkimystä lähteä laajentamaan pelitutkimuksen kenttää uusiin suuntiin, palkintoraadin puheenjohtaja dosentti Olli Sotamaa toteaa.
Yliopistosarjan voittanut Otso Hannulan diplomityö “Game Structure in Knowledge Co-creation” käsittelee pelillisten rakenteiden roolia tiedon yhteisluomisessa. Tietotyön yleistymisen myötä tiedon luomiseen, jalostamiseen ja jakeluun liittyvien mallien ja menetelmien merkitys on nopeasti kasvanut. Hankkeessa kehitetyn tiedonluomispelin kautta Hannula tutkii, miten pelillisyyttä voidaan hyödyntää palvelusuunnittelussa. Palkintoraati kiittää eritoten Hannulan ennakkoluulotonta pyrkimystä rakentaa siltaa yhteiskehittämisen menetelmien, peli-perustaisen oppimisen ja pelitutkimuksen välille.
Ammattikorkeakoulusarjan voittajaksi selvisi Minttu Meriläisen tutkielma ”Väriopin soveltaminen pelinkehityksessä”. Meriläinen tutkii ensin ihmisen värinäköä ja väriopin sovelluksia ja esittää tämän perusteella tarkkanäköisiä havaintoja videopelien väriteemojen suunnittelusta. Tutkielma nostaa esiin esteettömän suunnittelun periaatteita ja osoittaa, miten videopelien visuaalisessa suunnittelussa voidaan ottaa huomioon värinäön poikkeamista kärsivät pelaajat. Työssä esitetyt suositukset eivät ainoastaan laajenna pelien pelaajakuntaa, vaan hyvin omaksuttuina ne voivat myös osaltaan tehostaa pelinkehitysprosessia.
Pelialan vuosittaiset opinnäytepalkinnot jaettiin nyt kolmannen kerran. Palkinnon jakavat yhteistyössä pelitutkijoiden verkosto DiGRA Finland sekä suomalaisen pelialan kattojärjestö Neogames. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 35 työtä kuudestatoista eri oppilaitoksesta.