Toista kertaa järjestettävä pelialan opinnäytekilpailu tekee näkyväksi pelien parissa tehtävää korkeatasoista koulutus- ja tutkimustyötä. Kilpailun järjestävät yhteistyössä pelitutkimuksen verkosto DiGRA Finland ja Suomen pelialan keskus Neogames. Opinnäytekilpailuun voi osallistua työllä, joka on hyväksytty kalenterivuoden 2013 aikana (1.1.-31.12.2013).
Tunnustukseen sisältyy rahapalkinto, jonka suuruus ilmoitetaan myöhemmin. Palkitun opinnäytteen tekijälle on varattu mahdollisuus esitellä työtään huhtikuussa 2014 järjestettävässä Pelitutkimuksen päivässä.
Kilpailuun hyväksytään niin suomalaisten yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen peliaiheiset opinnäytetyöt. Opinnäytteellä tarkoitetaan tässä yhteydessä perustutkinnon valmistumiseen liittyvää lopputyötä. Kilpailuun ei siten voi osallistua opintoihin muuten liittyvällä projektityöllä tai muulla vastaavalla suorituksella. Samaten väitöskirjat on rajattu kilpailun ulkopuolelle.
Opinnäytteen tulee tavalla tai toisella liittyä peleihin. Tutkimuskohteeksi voivat asettua pelit itsessään, niiden pelaaminen, niiden tekeminen tai jokin muu peleihin elimellisesti liittyvä ilmiö. Työ voi olla otteeltaan esimerkiksi teoreettinen, soveltava tai kokeellinen.
Opinnäytteen voi ilmoittaa ehdokkaaksi 13.2.2014 mennessä. Työn voi asettaa ehdolle joko työn tekijä itse tai vaihtoehtoisesti oppiaine/koulutusohjelma tekijän suostumuksella. Kilpailutyöt lähetetään pdf-muodossa osoitteeseen: digra.finland(a)gmail.com
Jos lopputyön tarkastajien lausunnot on saatavissa, nämä tulee toimittaa kilpailutyön yhteydessä. Mukaan tulee lisäksi liittää työn tekijän ajantasaiset yhteystiedot. Raadilla on oikeus hylätä myöhässä tai puutteellisina toimitetut ehdotukset.
Lisätietoja kilpailusta antaa kilpailuraadin sihteeri, dosentti Olli Sotamaa ((olli.sotamaa@uta.fi)