Pelialan järjestöt tuomitsevat pelikehittäjiin ja pelaajiin kohdistuvan häirinnän

Suomen pelinkehittäjät ry, IGDA-Finland ry ja Neogames Finland ry. tuomitsevat kaikenlaisen pelinkehittäjiin ja pelaajiin kohdistuvan häirinnän. Järjestöt ovat järkyttyneitä viimeaikaisista tappouhkauksista ja pelinkehittäjiin sekä pelaajiin kohdistuvasta vainoamisesta. Kansallisten viranomaisten on tehtävä kaikkensa puuttuaakseen myös verkkoympäristössä rikoksen tunnusmerkit täyttäviin tekoihin.
Suomeen on onnistuttu rakentamaan tiivis pelialan yhteisö ja järjestöt jatkavat työtään sen kehittämiseksi entistäkin moninaisemmaksi, jotta Suomen asema maailman parhaana paikkana kehittää pelejä vahvistuu entisestään. Osana tätä työtä järjestöt ovat sitoutuneet tukemaan kaikin käytettävissä olevin voimavaroinensa mahdollisten hyökkäysten kohteeksi joutuvia jäseniään. Järjestöt pyytävätkin jäseniään raportoimaan heille kaikenlaisesta heihin kohdistuvasta häirinnästä ja vainoamisesta mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.
Miikka Lyytikäinen
Puheenjohtaja, Suomen pelinkehittäjät ry
Jyri Partanen
Puheenjohtaja, IGDA-Finland ry
Koopee Hiltunen
Johtaja, Neogames Finland ry.
Lisätietoja:
Jyri Partanen, Puheenjohtaja
jyri(.)partanen(.)igda(.)fi, 040 560 4023
Finnish game industry associations condemn recent online harassment in global game community
Finnish games industry associations Suomen pelinkehittäjät, IGDA Finland and Neogames Finland, condemn all harassment in the global game community. We are deeply shocked by the recent death threats and harassment towards game developers as well as gamers, and underline that authorities should do all they can to stop this kind of criminal activity in the online environment.
For years we have been building an inclusive industry community in Finland. We continue our work on supporting its growth in an even more plural direction in order to secure that Finland will remain the leading game industry hotspot in the future. Consequently, we are prepared to use all our available resources to support anyone targeted by this kind of attacks in our community. For this reason, we kindly ask all our members to report any kind of harassment to us so that we can provide our help.
Miikka Lyytikäinen
Chair, Suomen pelinkehittäjät ry
Jyri Partanen
Chair, IGDA-Finland ry
Koopee Hiltunen
Director, Neogames Finland ry.
For more information:
Jyri Partanen, Chair
jyri(.)partanen(.)igda(.)fi, +358 40 560 4023