FINNISH GAME INDUSTRY REPORT 2020
Suomen pelialan positiivinen kehitys jatkui myös vuonna 2020.
Suomen pelialan positiivinen kehitys jatkui myös vuonna 2020.
Viikon 6 isoimpia uutisia suomalaiseen pelialaan liittyen on Redhill Gamesin Neteaselta saama rahoitus ja Fingersoftin toimitusjohtajan vaihtuminen
Suomen peliala työllistää ensi kertaa yli 3 000 ihmistä, ja heistä 27 % on ulkomaalaisia.
Suomen pelialan kasvoi maltillisesti. Uutta työvoimaa kaivataan lisää.
Pelialalla toimi vuonna 2014 noin 260 yritystä ja ala jatkoi kasvuaan.
Peliala on jatkanut dramaattista kasvuaan 2010-luvun alussa. Suomen pelialalla toimi yli 200 yritystä syksyllä 2013.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen peliala on kasvanut dramaattisesti. Milleniumin alussa 20 yrityksen joukosta on kasvanut 2010-luvulle saavuttaessa noin 70 yrityksen joukkio.
Suomen peliala kasvaa. Alan kasvun vaikutukset ja saavutukset näkyvät alan kasvulukemissa ja yritysten tulevaisuuden näkymissä.