Suomen peliala 2014
Pelialalla toimi vuonna 2014 noin 260 yritystä ja ala jatkoi kasvuaan.
Pelialalla toimi vuonna 2014 noin 260 yritystä ja ala jatkoi kasvuaan.
Peliala on jatkanut dramaattista kasvuaan 2010-luvun alussa. Suomen pelialalla toimi yli 200 yritystä syksyllä 2013.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen peliala on kasvanut dramaattisesti. Milleniumin alussa 20 yrityksen joukosta on kasvanut 2010-luvulle saavuttaessa noin 70 yrityksen joukkio.
Suomen peliala kasvaa. Alan kasvun vaikutukset ja saavutukset näkyvät alan kasvulukemissa ja yritysten tulevaisuuden näkymissä.
Suomen peliala kasvaa. 1990-luvun lopulla alalla toimi muutamia yrityksiä, mutta 2000-luvun puoliväliin tultaessa alasta on tullut olennainen osa Suomen vientiä.