EGDF huolissaan Unityn hinnoittelumallin muutoksesta
Neogames tarkkailee tilannetta ja arvioi muutoksen vaikutuksia suomalaisen peliteollisuuden näkökulmasta.
Neogames tarkkailee tilannetta ja arvioi muutoksen vaikutuksia suomalaisen peliteollisuuden näkökulmasta.
Hallituspuolueiden edustajat käyvät tällä hetkellä kiivasta keskustelua hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan ulkomaalainen henkilö joutuisi työsuhteensa katkeamisen jälkeen poistumaan maasta kolme kuukauden jälkeen, ellei uutta työpaikkaa ole löytynyt. Pelialan kattojärjestö Neogames Finland muistuttaa, että Suomeen peliyrityksiin rekrytoitujen erityisasiantuntijoiden kannalta kirjaus olisi toteutuessaan alan kasvun ja kilpailukyvyn kannalta tuhoisa.
Orpon hallitus julkaisi perjantaina uuden hallitusohjelmansa. Neljä päivää myöhemmin peliteollisuuden yritykset ja kansainväliset huippuosaajat ovat hämmentyneitä. Ensitöikseen uusi hallitus suunnittelee käynnistävänsä maahanmuuton säädöstulvan, joka vie Suomen kansainvälistä vetovoimaa ja yritysten kilpailukykyä yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin.
Suomen pelialan liikevaihto ylitti €3 mrd rajapyykin 2021. Myös vuosi 2022 vaikuttaa vahvalta.
Suomalainen peliala vietti perinteistä The Finnish Game Awards -palkintogaalaansa tänä iltana ja palkitsi PAKO Highwayn vuoden 2022 parhaaksi peliksi kahdesti.
Peligaalan pääpalkintokategorioiden ehdokkaat julkistettu
Eduskuntavaalit lähestyvät. Täältä löydät somekäyttöön sopivaa aineistoa pelialan politiikkatavoittaista vapaasti hyödynnettäväksi.
Mallia voi käyttää myös tietämättä studion nykyistä päästömäärää.
Neogames tiivisti Suomen pelialan tärkeimmät tavoitteet tulevalle hallituskaudelle.
Neogames on toteuttanut toimeksiantona Helsingin kaupungille nuorille peliyrityksille suunnatun selvityksen parhaista käytänteistä rahoituksen hakemiseen. Selvitys on englanninkielinen ja luettavissa täältä.