Arkisto: Uutiset

EGDF on pettynyt Applen uuteen hinnoittelumalliin

Malli koskee pelinkehittäjiä, jotka suunnittelevat pelien julkaisemista iOS-järjestelmälle Applen oman applikaatiokaupan ulkopuolella tai ulkopuolisten maksuvälittäjien käyttöä.

Kolmen kuukauden sääntö vaarantaa pelialan menestyksen

Hallituspuolueiden edustajat käyvät tällä hetkellä kiivasta keskustelua hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan ulkomaalainen henkilö joutuisi työsuhteensa katkeamisen jälkeen poistumaan maasta kolme kuukauden jälkeen, ellei uutta työpaikkaa ole löytynyt. Pelialan kattojärjestö Neogames Finland muistuttaa, että Suomeen peliyrityksiin rekrytoitujen erityisasiantuntijoiden kannalta kirjaus olisi toteutuessaan alan kasvun ja kilpailukyvyn kannalta tuhoisa.

MAAHANMUUTON SÄÄDÖSTULVA LANNISTAA PELITEOLLISUUDEN YRITYKSET JA HUIPPUOSAAJAT

Orpon hallitus julkaisi perjantaina uuden hallitusohjelmansa. Neljä päivää myöhemmin peliteollisuuden yritykset ja kansainväliset huippuosaajat ovat hämmentyneitä. Ensitöikseen uusi hallitus suunnittelee käynnistävänsä maahanmuuton säädöstulvan, joka vie Suomen kansainvälistä vetovoimaa ja yritysten kilpailukykyä yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin. 

Uusimmat artikkelit

28 marraskuun, 2025
Viikkouutiset 48/25
14 marraskuun, 2025
Viikkouutiset 46/25
7 marraskuun, 2025
Viikkouutiset 45/25
7 marraskuun, 2025
Viikkouutiset 44/25
24 lokakuun, 2025
Viikkouutiset 43/25
17 lokakuun, 2025
Viikkouutiset 42/25
17 lokakuun, 2025
Viikkouutiset 41/25
2 lokakuun, 2025
Viikkouutiset 40/25